päivitetty 17.6.2010

Jalostustoimikunnan asettamat vaatimukset jalostukseen käytettäville samojedinkoirille

Suomen Samojedinkoirayhdistys ry:n jalostustoimikunta on asettanut alla olevat  vaatimukset jalostukseen käytettäville samojedinkoirille, yhdistyksen jalostusneuvonnan piiriin sekä pentulistalle pääsemiseksi.

Nämä vaatimukset koskevat 1.8.2010 alkaen tehtyjä astutuksia.

Jalostustoimikunta voi harkintansa mukaan painaviksi katsomistaan syystä poiketa näistä vaatimuksista paitsi kohdan 4 osalta. Nämä ohjeet täydentävät PEVISA -määräyksiä.

TAVOITE: Siitokseen käytettävät koirat ovat henkisesti ja ruumiillisesti mahdollisimman terveitä ja rotumääritelmän mukaisia. Suunnitellun pentueen vanhemmilla ei ole samoja heikkouksia, vaan ne täydentävät toisiaan.

1.
Koiralla on näyttöä sen ulkomuodon ja luonteen sopivuudesta suvunjatkamiseen: Uroksella on mahdollisuuksien mukaan vähintään kaksi ja nartulla kolme virallista näyttelytulosta, joista ainakin yksi on laatuarvostelun EH, eikä yksikään ole arkuuden tai aggressiivisuuden vuoksi HYL tai EVA. Yhden näyttelykäynnin voi korvata virallinen jalostustarkastus tai hyväksytty REK/REKÄ–tulos.

2.
Koiralla on virallinen lonkkakuvaustulos tuloksella A tai B. Jos koiralla on C-lonkat, on yhdistelmän toisella osapuolella oltava terveet lonkat ja lonkkaindeksi vähintään 107, luotettavuusluvun ollessa vähintään 72 %.

Tämän lisäksi Kennelliiton jalostustietokannassa olevien lonkkaindeksien tulisi kaikissa yhdistelmissä jäädä keskivertoa paremmaksi, eli vanhempien keskiarvon tulisi olla vähintään 103. Yhdistelmään, jonka molemmilla osapuolilla ei ole olemassa lonkkaindeksiä, indeksivaatimusta ei sovelleta.

3.
Koiralla on virallinen, voimassa oleva silmätarkastuslausunto, eikä se osoita oireita perinnöllisistä silmäsairauksista (PPM, PHTVL/PHPV, katarakta, RD, entropion, ektropion, korneadystrofia, PRA), kuivasilmäisyydestä tai kyynelkanavan kehityshäiriöstä, eikä sillä ole runsaita cilia aberranta löydöksiä. Jos yhdistelmässä toisella on muutama ylimääräinen ripsi, tulee toisen olla terve ja sen sukurasitteen sairauden suhteen mahdollisimman pieni. Ektooppista ciliaa sairastavaa koiraa ei tule käyttää siitokseen.

Koiraa, jolla on silmäsairaita jälkeläisiä tai perinnöllistä kaihia sairastava sisarus, ei pääsääntöisesti tule käyttää siitokseen.

4.
Koiraa ei saa käyttää siitokseen, jos sen on todettu sairastavan epilepsiaa tai jotakin sisäelinsairautta tai jos sen jälkeläisissä on todettu em. sairauksia. Atopiaa tai allergiaa sairastavaa koiraa ei tule käyttää siitokseen.

5.
Siitokseen käytettävän nartun alaikäraja on astutushetkellä 24 kk ja uroksen 18 kk. Ensikertalaisen nartun yläikärajaksi suositellaan astutushetkellä 5v, muutoin 8v.

Keinosiemennystä ei saa käyttää koiran ensimmäisen pentueen aikaansaamiseksi.

6.
Sukusiitosprosentin on jäätävä aina alle 6,25 % kuuden sukupolven mukaan laskettuna. Koirien DLA-haplotyypin testaamista suositellaan ja sen tuloksen ollessa tiedossa, kahta samaa homotsygoottia ei tule parittaa keskenään.

7.
Kun uroksella on Suomessa rekisteröitynä kahdeksan tai nartulla viisi pentua, ei pentulistalle oteta sen jälkeläisiä ennen kuin edellisistä pennuista on tutkittu vähintään 50 % lonkkien ja silmien osalta riittävän hyvin tuloksin: Jälkeläisten lonkkaindeksien keskiarvo on vähintään 101 ja silmät pääsääntöisesti terveitä vähintään vuoden ikäisenä tutkittuna.

Jälkeläisen silmäsairaus käsitellään tapauskohtaisesti huomioiden kunkin yksilön sukurasite. Tästä kohdasta voidaan poiketa Suomeen siitoskäyttöön määräajaksi (1-2 vuotta) lainatun uroksen kohdalla, jota kuitenkin koskevat vaatimukset muilta osin kuten suomalaisomistuksessa olevaa koiraa.

Lisäksi vaatimuksena jalostusneuvonnan piiriin ja pentulistalle pääsyyn:

8.
Kasvattaja on rotujärjestön ja Suomen Kennelliiton jäsen ja on allekirjoittanut Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen.

9.
Kasvattajan ei ole todettu toimineen hyvän kenneltavan vastaisesti kasvatustyössään, koiranpidossaan tai pentujen myynnissä.