Samojedinkoira on sitkeä, elinvoimainen ja
varmaluonteinen koira,
jota Siperian paimentolaiset käyttivät metsästykseen,
paimennukseen ja taakkojen vetämiseen. Arktisista juuristaan huolimatta
se on sopeutunut hyvin leudompiinkiin olosuhteisiin ja on nykyisin
levinnyt
jokaiseen maailmankolkkaan.
Samojedi on hyvin seurallinen koira ja sillä on voimakas tarve kuulua johonkin. Sen vuoksi sen on saatava päivittäin viettää runsaasti aikaa perheensä kanssa. Yksinäisenä tarhakoirana se on hyvin onneton.
Hyvin kasvatettu ja hoidettu samojedinkoira on ilo silmälle. Runsasturkkisena koirana se vaatii säännöllistä harjausta ja kampausta. Jos turkki pidetään puhtaana ja hyvin harjattuna, koko koira pysyy kauniina. Jos turkki sen sijaan jää hoitamatta, se haisee, takkuuntuu ja on epämiellyttävä niin koiralle kuin omistajallekin. Karvanlähtö on yleensä kerran vuodessa keväisin, mutta voi ajoittua myös muihin vuodenaikoihin. Narttukoirilla on usein jonkinasteinen karvanlähtö juoksuaikojen yhteydessä.

Samojedit ovat aktiivisia koiria. Ne tarvitsevat runsaasti liikuntaa,
leikkiä ja muuta toimintaa. Ne kyllästyvät helposti. Jos
omistaja ei tarjoa toimintaa, samojedi kyllä itse keksii
ajankuluketta, eivätkä seuraukset aina ole omistajan mieleen.
Samojedit eivät ole katselijoita, ne ovat osallistujia. Ne eivät
istu kiltisti odottamassa, kunnes omistajalla on aikaa niille. Ne
seuraavat
omistajaansa huoneesta toiseen, sisään ja ulos ja nauttivat
saadessaan olla mukana kaikessa toiminnassa.
Samojedinkoirat ovat ystävällisiä, energisiä, uteliaita, nokkelia ja uppiniskaisiakin. Ne pysyvät yleensä leikkisinä koko ikänsä eikä pilke silmästä sammu. Samojedit rakastavat lapsia ja soveltuvat erinomaisesti lapsiperheen koiraksi. Harvoin kuitenkaan lapsi pystyy hallitsemaan suhteellisen kookasta (50-60 cm) ja varsin voimakasta koiraa, vaan koira tarvitsee varsinaiseksi isännäkseen/emännäkseen aikuisen ihmisen.
Samojedinkoira on laumaeläin. Nuori koira voi
joskus testata
isäntäänsä/emäntäänsä
määrittääkseen tämän paikan perheen
muodostamassa "laumassa". Sekä urosten että narttujen luonteet
vaihtelevat sävyisistä, helposti käsiteltävistä
hallitseviin ja itsetietoisiin koiriin. Elääkseen tasapainoista
koiranelämää samojedi tarvitsee oikeudenmukaisen
isännän/emännän, joka selkeästi osoittaa sen paikan
laumassa ja opettaa sille hyvän käyttäytymisen
perussäännöt. Vastalahjaksi isäntä/emäntä
saa onnellisen perhettään rakastavan koiran.
© Copyright Suomen Samojedinkoirayhdistys ry