Tällainen on samojedinkoira

Samojedinkoira on sitkeä, elinvoimainen ja varmaluonteinen koira,  jota Siperian paimentolaiset käyttivät metsästykseen, paimennukseen  ja taakkojen vetämiseen. Arktisista juuristaan huolimatta se on  sopeutunut hyvin leudompiinkiin olosuhteisiin ja on nykyisin  levinnyt  jokaiseen maailmankolkkaan.

Samojedi on hyvin seurallinen koira ja sillä on voimakas tarve kuulua   johonkin. Sen vuoksi sen on saatava päivittäin viettää runsaasti aikaa   perheensä kanssa. Yksinäisenä tarhakoirana se on hyvin onneton.

Hyvin kasvatettu ja hoidettu
samojedinkoira on ilo silmälle. Runsasturkkisena koirana se vaatii  säännöllistä harjausta ja kampausta. Jos turkki pidetään puhtaana ja hyvin harjattuna, koko koira pysyy kauniina. Jos turkki sen sijaan jää hoitamatta, se haisee, takkuuntuu ja on epämiellyttävä niin koiralle kuin omistajallekin. Karvanlähtö on yleensä kerran vuodessa keväisin, mutta voi ajoittua myös muihin vuodenaikoihin. Narttukoirilla on usein jonkinasteinen karvanlähtö juoksuaikojen yhteydessä.

Samojedit ovat aktiivisia koiria. Ne tarvitsevat runsaasti liikuntaa, leikkiä ja muuta toimintaa. Ne kyllästyvät helposti. Jos omistaja ei tarjoa toimintaa, samojedi kyllä itse keksii ajankuluketta, eivätkä seuraukset aina ole omistajan mieleen. Samojedit eivät ole katselijoita, ne ovat osallistujia. Ne eivät istu kiltisti odottamassa, kunnes omistajalla on aikaa niille. Ne seuraavat omistajaansa huoneesta toiseen, sisään ja ulos ja nauttivat saadessaan olla mukana kaikessa toiminnassa.

Samojedinkoirat ovat ystävällisiä, energisiä, uteliaita, nokkelia ja uppiniskaisiakin. Ne pysyvät yleensä leikkisinä koko ikänsä eikä pilke silmästä sammu. Samojedit rakastavat lapsia ja soveltuvat erinomaisesti lapsiperheen koiraksi. Harvoin kuitenkaan lapsi pystyy hallitsemaan suhteellisen kookasta (50-60 cm) ja varsin voimakasta koiraa, vaan koira tarvitsee varsinaiseksi isännäkseen/emännäkseen aikuisen ihmisen.

Samojedinkoira on laumaeläin. Nuori koira voi joskus testata isäntäänsä/emäntäänsä määrittääkseen tämän paikan perheen muodostamassa "laumassa". Sekä urosten että narttujen luonteet vaihtelevat sävyisistä, helposti käsiteltävistä hallitseviin ja itsetietoisiin koiriin. Elääkseen tasapainoista koiranelämää samojedi tarvitsee oikeudenmukaisen isännän/emännän, joka selkeästi osoittaa sen paikan laumassa ja opettaa sille hyvän käyttäytymisen perussäännöt. Vastalahjaksi isäntä/emäntä saa onnellisen perhettään rakastavan koiran.

© Copyright Suomen Samojedinkoirayhdistys ry 

sivun alkuun