päivitetty 22.1.2007
Valjakkokoirat - rekikoirat
Rekikoira
Samojedinkoiran
pennusta on usein mahdotonta nähdä tuleeko siitä vetokoira. Pennun
ruumiillisia ja henkisiä edellytyksiä ei voi punnita näyttelykehässä,
vaikka siitä rakenteellisesti näkyisi työkoiramaisuus. Jos näitä
ominaisuuksia ei ole tuotu esille pentuvaiheessa, harvoin tällaisesta
koirasta onnistutaan saamaan aikuisena vetokoira. Hyvä ja innokas
työkoira on tarmoa purkava ja liehakas käytökseltään jo nuorena.
Näyttelyssä voidaan nähdä vain ulkonäkö ja anatomia. Se on vain puoli
koiraa ajateltaessa innokasta rekikoiraa. Oikeastaan kaikista
valjakossa juoksevista koirista pitäisi saada jonkinlainen johtaja.
Harjoittelu on aloitettava nuorena 5-6 kuukauden ikäisenä, kun on intoa
ja halua toimintaa. Pennulla on oltava myös lapsuus, kolmen kuukauden
ikäinen pentu on kolmevuotias lapsi ja jo yhden vuoden ikäinen koira on
20-vuotias nuori. Pienen pennun kanssa ensi kertaan valjaissa on
innostus ja leikkimieli tarpeen. Pennun kanssa lähdetään reippaasti
juoksemaan ja pentu innostuu ihan varmasti, se suorastaan nauttii
vauhdista. Mutta muista 50-100 metriä riittää. Muista kehua ja palkita
suoritus.
Ensimmäiseksi on saatava pentu hyväksymään valjaat ja että siitä seuraa
mukavaa yhdessäoloa ja lenkkeilyä tutun ihmisen, laumanjohtajan kanssa.
Nuoren koiran perään valjaisiin voit laittaa vaikka räsymaton pätkän,
tämä vain siksi, että koira tuntee jotain olevan vedettävänä. Auton
rengas ja pölkyt ovat liian painavia. Kuorman ja painon veto on
tarkoitettu aikuiselle koiralle. Muista, älä anna muiden harjoittaa
nuorta koiraa. Aikanaan kun taidot on opittu, ei ole suurtakaan
merkitystä kuka reen jalaksilla ajaa.
Koiraa on kaikin tavoin innostettava menemään edellä ja ohjaajan on
huolehdittava siitä, että vetoliina on koko ajan vedossa (tiukalla)
valjaisiin. Komennot oikeaan, vasempaan ja suoraan on opetettava heti
alussa, sekä sanallisesti että käsin näytettynä. Taitojen varmistuessa
sanalliset komennot riittävät. Koiraa on muistettava kehua heti kun se
lähtee oikeaan suuntaan. Jos koira aikoo kääntyä suoraan ajettaessa, on
sanottava EI. Monien harjoitusten jälkeen koira oppii mitä siltä
halutaan. Tien reunojen haistelut ja tarpeiden tekeminen on kiellettävä
sanalla EI. Parempi on, että hätähommat tehdään ennen vetolenkille
lähtöä.
Koiran työskennellessä joutuvat rasitukselle alttiiksi tassut, jos ei
lumi paakkuunnu varpaiden väleihin, niin karkea hanki saattaa hangata
polkuanturan rikki. Näin on käynyt, jos huomaat, että lumeen jää
verinen jälki. Paakkuuntunut lumi tassuissa saa koiran aristamaan
kulkua. Tassut voi siistiä liian pitkästä karvasta, näin karvasta tulee
jäykempi ja karkeampi , jolloin lumi ei niin herkästi tartu.
Polkuanturoiden välistä karvaa ei saa leikata pois. Siistimisen ja
rasituksen jälkeen tassut voidellaan tassuvahalla. Jos taas tassut ovat
menneet rikki, on hoito ja parin päivän "sairasloma" tarpeen. Kesäisin
ei koiraa saa juoksuttaa asfaltilla ja öljysorateillä.
Nuori koira on aina koulutettava yksin valjaisiin. Myöhemmässä
vaiheessa kun homma ymmärretään, voi ottaa mukaan vetoon oppineen
vanhemman koiran, se on hyvä apu nuorelle koiralle. Innostuneesta ja
älykkäästä koirasta voit sitten saada johtajakoiran. Jos johtajakoirasi
henkinen selkäranka ei tahdo kestää, voi tilanteen monesti korjata
käyttämällä kaksoisjohtoa. Jos sinulla on yksi koira, tee sen kanssa
lyhyitä matkoja. Jo kolmen koiran valjakko jaksaa innostua
pitemmästäkin matkasta. MUISTA VAPAAPÄIVÄT, ne ovat yhtä tärkeitä kuin
harjoittelu.
Valjaat ja vetoliinat
Koiran vetoharjoittelussa tarvitaan valjaat ja vetoliinat. Jokaiselle
koiralle on hankittava hyvin istuvat valjaat. Valjaiden ollessa koiran
päällä, niiden on istuttava tasaisesti, vetolenkin kiinnityskohdan on
oltava hännän tyven päällä. Liian pienet valjaat vetäytyvät kasaan
niskan suuntaan ja liian suuret riippuvat löysinä koiran yllä.
Kaula-aukon on oltava ehdottomasti sopiva. Samojedille valjaiden
pukeminen on tehtävä huolellisesti vahvan karvapeitteen vuoksi.
Vaivattomin tapa on hankkia valmiit valjaat suoraan valmistajalta tai
alan tarvikemyyjiltä tai oman yhdistyksemme tarvikemyynnistä.
Vetoliinat tehdään punotusta köydestä. Neuvoja voita pyytää
kokeneemmilta ajajilta, jotka auttavat vaikka liinojen
valmistuksessakin. Käytä pistoolilukkoja, ne ovat turvallisimmat.
Ankkuri ja pussi rekeen
Jo kolmen koiran valjakossa on hyvä olla reessä lumiankkuri varusteena,
sillä saat valjakon pysymään paikallaan maastossa, jossa ei ole puita
joihin sieppausköyden voi kiinnittää. Saattaahan ajon aikana tulla
ongelmia, esim. valjasrikko, jonka aikana valjakko pitää saada pysymään
paikallaan. Ankkurin kiinnittyessä lumeen sen on oltava noin
ohjauskaaren kohdalla. Ankkurista lähtevä köysi pitää kiinnittää
pääliinaan, ei rekeen. Reessä on oltava paikka mihin ankkuri laitetaan
ja missä se pysyy turvallisesti, mutta on helposti saatavilla
tarvittaessa. Rekeen on hyvä valmistaa kuljetuspussi, monissa
kilpailuissa se on pakollinen. Siinä voi kuljettaa väsyneen,
sairastuneen tai loukkaantuneen koiran kotiin. Varusteet ja
retkieväätkin kulkevat vaivattomasti pussissa. Pussin voi näppärä
koiranomistaja tehdä vaikka itse. Käytä vettähylkivää kangasta.
Valjakon kokoaminen ja nimitykset
Valjakon tärkein tekijä on johtajakoira, joka valjastetaan aina ensin.
Ajon jälkeen se myös poistetaan ensimmäisenä. Johtajakoiran jälkeen
kiinnitetään kärkipari vetoliinoilla, jotka lähtevät pääliinasta.
Kärkiparin koirat kiinnitetään myös seisinkiin kaulapannasta.
Kärkiparista taaksepäin voi olla useampia välipareja. Pyöräpari
kiinnitetään aina viimeisenä. Koirat on syytä valjastaa aina samoille
paikoille valjakossa. Näin ne oppivat pitämään oman paikkansa oikealla
ja vasemmalla. Tärkeää on, että parit tulevat hyvin toimeen keskenään.
Ei ole mielekästä laittaa koiraa sellaisen koiran viereen, josta se ei
pidä.
Parivaljastus eli tandemvaljastus on yleisin ja käytetyin tapa.
Kaksoistandemvaljastuksessa koirat valjastetaan peräkkäin ja
viuhkavaljastuksessa jokaisella koiralla on oma reestä lähtevä
vetoliina.
Sinulla ei tarvitse olla kuin yksi samojedinkoira. Tämä kaikki onnistuu
kun sinulla on intoa harrastaa samojedisi kanssa. Hanki tai tee kevyt
reki. Harrasta valjakkohiihtoa tai hiihtäjä-koira-yhdistelmää. Kaikki
on kiinni sinusta ja koirastasi - onnistuuko yhteistyö.
Lisätietoja valjakkoasiasta saat ottamalla yhteyden Suomen
Samojedinkoirayhdistyksen toimihenkilöihin ja Suomen Valjakkosamojedien
kotisivuilta: http://valjakkosamojedit.com.
© Copyright Suomen Samojedinkoirayhdistys ry