
Tottelevaisuuskoulutus
Tottelevaisuuskoulutus eli toko on mukavaa yhdessä tekemistä koiran ja ohjaajan välillä. Koiralle opetetaan monia taitoja jotka ovat hyödyksi myös normaalielämässä. Koulutuksen tarkoitus on opettaa koiralle mukavaa ja hallittua käytöstä. Koulutuksen tuloksia voi käydä testaamassa sitten kokeissa, joissa tuomari arvostelee liikkeet pisteillä 0 tai 5-10. Myös puolikas pisteet on mahdollisia, esim 8,5. Kokeessa kaikki liikkeet suoritetaan liikkeenohjaajan käskyjen mukaisesti, käytännössä koiralle ei saa antaa mitään käskyjä ilman liikkeenohjaajan lupaa. Muutama poikkeus tähänkin sääntöön on ja ne löytyy tokon säännöistä.
Perusasento
Kaikki liikkeet alkavat ja päättyvät perusasentoon, jolloin koira istuu ohjaajan vasemmalla puolella rintamasuunta eteenpäin. Koira voi tulla perusasentoon kiertämällä ohjaajan takaa tai pyörähtämällä suoraan vasemmalle sivulle. Alkuopetuksessa koira ohjataan kädessä olevalla makupalalla ja omalla liikkeellä tulemaan sivulle ja siitä istumaan.
Luoksepäästävyys
Alokasluokassa jokaiselle koiralle tehdään luoksepäästävyys-testi. Kaikki luokan koirat ovat samaan aikaan kehässä rivissä ja istuvat perusasennossa ohjaajansa vierellä. Tuomari käy hieman rapsuttamassa koiraa, jonka ei saa tässä tilanteessa murista eikä vältellä kovasti tuomaria. Samojedilla tässä osiossa tuskin on pahemmin ongelmia!
Paikalla makaaminen
Ryhmäliike, johon on osallistuu kerrallaan 3-6 koiraa. Ohjaajat käskevät koiransa perusasennosta maahan, jonka jälkeen he poistuvat n. 20 m päähän kasvot koiraan päin. Paikallamakuu kestää alokasluokassa 2 minuuttia, avoimessa luokassa 3 min, voittajaluokassa 4 min ja erikoisvoittajaluokassa on erikseen paikallamakuu 4 min ja paikalla istuminen 2 min. Avoimesta luokasta lähtien ohjaajat ovat koiralta piilossa. Paikalla makuu suoritetaan yleensä aina ensimmäisenä liikkeenä.
Paikalla olon harjoittelu aloitetaan hyvin pienestä ajasta, aluksi riittää että koira makaa kolme sekuntia ja siitä palkka. Hiljalleen aikaa pidennetään, koiraa käydään aina välillä palkkaamassa kun se makaa rauhassa.
Seuraaminen
Tämä liike suoritetaan kahdesti: ensin remmissä ja sitten irti. Koiran tulee seurata ohjaajan vasemmalla puolella, lapa ohjaajan polven kohdalla. Pysähdyttäessä koiran tulee automaattisesti istua ohjaajan sivulle. Kokeessa ”seuraa” – käskyn saa toistaa liikkeelle lähdettäessä ja nopeutta muuttaessa. Seuraamista on helppo opettaa makupalan avulla, pidä vasemmassa kädessäsi makupala ja käsi reiden kohdalla, koira tavoittelee makupalaa ja seuraa oikeassa kohdassa. Aluksi matka on vain yksi askel, siitä hiljakseen edetään kahteen askeleeseen jne. Jokaisen pysähtymisen kohdalla koiran pitäisi istua, näin se oppii että pysähtyminen tarkoittaa istumista. Hyvän seuraamisen opettaminen vaatii aikaa ja paljon makupaloja J Siinä ei ole oikotietä onneen, vaan perusasiat on tehtävä hyvin, kuten tietysti kaikissa muissakin liikkeissä. Seuraaminen on tokon perusta, johon kaikki muut liikkeet nojautuu.
Liikkeestä maahanmeno
Koira seuraa vapaana, noin 10 m jälkeen ohjaaja antaa koiralle käskyn ”maahan”. Koiran tulee mennä reippaasti maahan. Ohjaaja ei pysähdy vaan jatkaa kulkuaan n 10 m päähän, kääntyy ja palaa makaavan koiran vierelle. Koira nousee erillisellä käskyllä istumaan ohjaajan viereen.
Liikkeestä maahanmenoa voi harjoitella vasta silloin kun koira osaa maahanmenon paikaltaan.
Luoksetulo
Koira jätetään istumaan paikalleen ja ohjaaja poistuu noin 15m päähän. Luvan saatuaan ohjaaja kutsuu koiraa joka tulee reipasta ravia ohjaajan luo ja istuu joko ohjaajan eteen tai suoraan perusasentoon ohjaajan sivulle.
Paikalla istumista harjoitellaan aluksi hyvin lyhyesti, alkuun riittää että ohjaaja pystyy ottaa askeleen eteenpäin koiran liikkumatta paikaltaan. Kaikki pysymiset palkitaan makupaloilla. Jos koiralla on hidas luoksetulo, siihen saa vauhtia kun ohjaaja juoksee koiraa ”pakoon” ja kutsuu sitä samalla. Luoksetulo on aina oltava iloinen ja mukava tilanne koiralle.
Liikkeestä seisominen
Tämä tehdään muuten samoin kuin liikkeestä maahanmeno, mutta tässä koiran täytyy jäädä seisomaan paikalleen. Seisomista voi opettaa niin että laittaa käden koiran nenän eteen ja antaa makupalan, samalla ohjaaja ottaa askeleen eteenpäin ja palaa heti takaisin ja taas palkitsee koiran. Pikkuhiljaa matkaa voi pidentää.
Estehyppy
Koira istuu ohjaajan vieressä perusasennolla ja hyppy-käskyllä hyppää esteen yli ja jää käskystä esteen taakse seisomaan paikalleen. Luvan saatuaan ohjaaja siirtyy koiran viereen ja käskee sen perusasentoon. Este on noin koiran säkän korkuinen.
Kokonaisvaikutus
Kokonaisvaikutuksessa huomioidaan erityisesti koiran ja ohjaajan yhteistyö kokeen aikana. Tuomari tarkkailee myös työskentelyn iloisuutta ja halukkuutta, ottaen huomioon rodun ominaisuudet. Haukkuminen ja vinkuminen kokeen aikana laskee kokonaisvaikutusta. Liikkeiden aikana haukkuminen alentaa ko. liikkeiden pisteitä.
Tokosäännöt
Säännöt saa tilattua Suomen Kennelliitosta tai ne voi vaikka tulostaa netistä.
Teksti: Anne Huhtanen
Viimeksi päivitetty: 22.08.2013
Alla käydään läpi tottelevaisuuskokeen alokasluokan liikkeitä.


